MAKUMATKA HAAVEISSA: MANGE SUD

MAKUMATKA HAAVEISSA: MANGE SUD

Olen jo pidemmän aikaa halunnut mennä Mange sud ravintolaan, jo se nimi kuullostaa syötävältä ja aina kun olen katsonut menu-vaihtoehtoja on vesi herahtanut kielelle. Pari kaveria on jo ehtinyt pariinkin otteeseen käydä ravintolassa ja ylistävät sitä todella hyväksi. Kaverini siis ovat samaa mieltä Michelin oppaan kanssa, sillä ravintola on saanut maininnan opuksessa viitenä vuotena peräkkäin, eli niin kauan kuin on ollut aukikin. Mange sud tarjoaa Välimeren makuja Espanjasta, Etelä-Ranskasta, Italiasta jopa Pohjois-Afrikan keittiöstä. Ruokalista uudistuu parin kuukauden välein, mutta klassikkoannokset pysyvät  aina listalla. Itselläni ainakin käy niin, että kun vierailen jossain kohteessa rakastun johonkin ruokaan ja haluaisin syödä sitä myös koti-Suomessa. Mange sudin valikoimasta löytyykin helpotusta tähän, sillä monet Suomalaisten suosikkiruoista tulee juuri Välimereltä.

Jos ei ole nälkä, voi Mange sudiin piipahtaa vain viinilasilliselle. Kellarista avataan päivittäin erilaisia viinejä, joita saa myös ihan laseittain. Ja jos viineistä on enemmän kiinnostunut, lötyy lasillisen seuraksi myös viiniaiheista luettavaa. Mange sud tuo itse maahan viinejä Välimeren alueelta pieniltä ja arvostetuilta viinitiloilta ja listalla on jo vajaa sata eri vaihtoehtoa. Lisäksi ravintola tuo maahan talon Grand Cru sampanjaa.

Nyt olen siis vihdoin varannut pöydän Mange sudiin ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Kirjoitan kokemuksesta sitten erikseen ruokakuvineen, mutta jos jollain muullakin on Välimeren ruokiin himo, kannattaa hyödyntää mahtava tarjous Mange sudin verkkokaupassa. Voit siis ostaa etukäteen itselle tai lahjaksi jonkun Mange sud -ravintolan menun -35 % edullisemmin, kun käytät koodin MANGES35 ostaessasi ravintolaan lahjakortin. Alennuskoodilla ostetut lahjakortit ovat voimassa 31.10.2013 saakka joten aikaa on hyvin käyttää niitä. Pääset verkkokauppaan tästä tai alla olevasta kuvalinkistä.

Juustolautanen

Paahdetut juurekset

Close
Your custom text © Copyright 2023. All rights reserved.
Close